Helmikuun asiakas

Tässäpä kirjoittaa itsestään urheiluesseetä 42-vuotias, kahden lapsen ja kahden aikuisen äiti Köyliöstä. Siis Säkylästä. Säkylän Köyliöstä? No whatever.

Lapsenlapsia on siunaantunut jo herrajjjumala sentään kaksi pientä. Onko ihme, että tuntee itsensä vanhaksi ja raihnaiseksi 😀

Työskentelen Köyliön – siis Säkylän – kunnassa perhepäivähoitajana. Työ on samaan aikaan antoisaa ja rankkaa, ja niinhän sitä joku viisas on joskus sanonut, että raskas työ vaatii raskaat huvit. Pään nollaaminen fyysisellä rasituksella on siihen vallan mainio vaihtoehto

Kuntosali.
Rautaa, hikeä, muskeleita ja kyrmyniskoja.
Minimipaino hauiskäännöissä sata kiloa.
Betoniseiniä, telineitä, tankoja ja levypainoja.
Valmentaja karjumassa selän takana sylki roiskuen
Anaboliset steroidit .
Mulkoilua, hiljaisuutta, raudan kolinaa.
Nainen kuntosalilla = Heidi Krieger.
Ylisuuret muskelit, hormonihäiriöinen ihminen, luonnoton kroppa

Tällaiseksi suurin piirtein kuntosalin kuvittelin aina siihen päivään asti kun Tzempin ovesta ensimmäistä kertaa sisään astuin. Pienoinen shokki, hyvällä tavalla.

Valoja ja tapettia.
Kahvin tuoksua.
Puheensorinaa.
Musiikkia.
Isot ikkunat.
Iloisen näköisiä ihmisiä.
Pieniäkin painoja.
Jani, Riku ja Sanna.
Tavallisia ihmisiä

Olin kerännyt mielestäni hurjasti rohkeutta jo silloin, kun otin Tzemppiin yhteyttä ja sovittiin tapaamisesta. Takaraivossa kun oli kauheat ennakkoluulot muskelimasoista ja piukkapeppufitnessprinsessoista. Mutta jotain muutosta kun piti saada, kehitys oli pysähtynyt. Takana oli lyhyt historia kahvakuulaa ja toiminnallistakin mutta JOTAIN puuttui.

Myönnän, kuvittelin että saan taika-avaimen Bikini Fitness – kroppaan mutta blääh, ei sinne päinkään. Sellaista kun ei ole – yllätys yllätys – olemassakaan, mutta on olemassa neuvoja, tukea, treeniohjelmaa, ruokavaliota, lisää ohjeita ja mikä kaikista tärkeintä, tukea ja tsemppiä ja vahva olkapää (kyllä niillä tzemppiläisillä on oltava Jobin kärsivällisyys vasta-alkajien kanssa) jota vasten itkeä kurjuuttaan.

Kurjuuttaan, jota ei edes ollut, oli vain tietämättömyyttä ja osaamattomuutta ja suunta muuttui kun sai kunnon potkun per….. takapuoleen.

Heti alkuun otettiin tavallaan luulot pois. Jos tulosta haluaa, pitää olla valmis tekemäänkin jotain, ilmaiseksi ei tule mitään. Ekat ohjaukset olivat sinänsä pettymyksiä, sitä kun kuvitteli olevani paremmassa tikissä ja sitten uuvahti kilon käsipainojen heiluttelussa. Olin myös kovana tyttönä tehnyt hauiskääntöjä isoilla käsipainoilla ja nyt lihas petti parin käännön jälkeen. Miksi? Koska nyt vieressä oli ohjaaja joka opetti tekemään liikkeen OIKEIN!
Kuntosalilla treenaaminen on käsittämättömän monipuolista, yhtä lihasta voi ja pitääkin treenata monilla tavoilla joten salitouhu ei ala maistumaan puulta.

Alkukankeuden jälkeen treenaaminen alkoi olla tosissaan kivaa, tuli schwarzeneggerimäinen olo kun sai laittaa painoja lisää, pysyi lankussa paremmin, onnistui tekemään koko sarjan vatsarutistuksia ilman taukoja. Takapakkiakin tuli, käsi ei toiminut kuten piti ja hankaloitti tiettyjen liikkeiden tekemistä. Joidenkin liikkeiden kanssa oli ylivoimaisia vaikeuksia tekniikan kanssa – käsittämätöntä, miten hankalaa voi olla takaolkapääsoutu! – jotkut taas tuntuivat täysin hyödyttömiltä. Paino nousi ja sekös vi***** !
Tuli uusi ohjelma ja lisää haasteita, lisää liikkeitä joita ei edes osannut kuvitella. Henkilökohtainen ohjaus oli ihan huippua, silloin vasta tosissaan pääsi treeniin sisälle. Ne ’hyödyttömätkin’ liikkeet sai uuden merkityksen kun se rautalangasta väännettiin. Ei ollut kysymystä, johon ei olisi saanut vastausta.

Kesällä tuli tauko, innostus hiipui ja oli kaikenmaailman kesähössötyshommia kotona, pikku näpertely (kuten keittiön tapetointi ja kaappien uusiminen) vei ajan tehokkaasti. Ja mitä pidempään oli pois, sitä korkeammaksi kynnys aloittaa taas, kasvoi. Tarjous kehonkoostumusmittauksesta sysäisi taas liikkeelle. Kehitystä oli kuin olikin tapahtunut! Lopetin stressaamisen ja aloin ajattelemaan enemmän itse. Olen tosi hyvä toitottamaan muille, että pelkkää vaakaa ei tartte tuijottaa ja että peili kertoo paremmin mutta itse olen vaakariippuvainen. Kun on parikymmentä vuotta pitänyt vaakaa henkilökohtaisena ohjaajana, ei ole helppoa opetella siitä pois. Se on työn alla ja suht’ hyvin olen siinä onnistunut. Toistaiseksi.

Syksyllä tein uuden aluevaltauksen ja lähdin kokeilemaan Tzempin ryhmäliikuntaa. 80-luvulla koulun jumppatunneilla käyneenä voin kertoa että silloin liikunta ei ollut kivaa; tamburiinin tahdissa marssittiin ympyrää (miksi??) ja talvella joka liikuntatunti piti hiihtää tuhat kilometriä. Yläasteella jumpattiin (anteeks, AEROBICATTIIN) ja kundit sai pelata säbää ja lentopalloa. Onko ihme, että innostus liikuntaan oli nolla? Luajan KIITOS tämän päivän ’jumpat’ on kiinnostavampia ja monipuolisempia kuin Annen Aerobic kaksneljäseiska. Kokeiltu ollaan nyt Spinningiä ja SpinBodya (hikitakuu) sekä BodyPumpia. BodyCombatia myös, aivan mahtava tunti! Ei ne liikkeet menneet just ja SpinBodyssakin kunto on pettänyt pari kertaa mutta mitä sitten? Kukaan, ei Sofia Ruusila – Nousiainen, ei Mika Nyyssölä, ole ollut seppä syntyessään. Pääasia oli että tunneista ja treeneistä tulee huikean hyvä fiilis. Mahtavaa, että saman katon alla on monta eri vaihtoehtoa, sen kun menee ja napsii parhaat päältä.

Tzempin käyttäjät ovat pääosin aivan tavallisia ihmisiä, joita kiinnostaa oma hyvinvointi ja terveys. Siellä ei ole pelkästään – kuten käsittämättömän moni luulee ja niin luulin minäkin ennen – painonnoston ja fitnessin ammattilaisia. Ja jokainen on ollut joskus aloittelija. En ole ikinä huomannut, että katsottaisi arvostelevasti, hihiteltäisiin pienille painoille tai vääränväriselle paidalle.

Nyt on eräänlainen harkintavaihe menossa. Salillakäynti on jäänyt kun ryhmäliikunta on vienyt mukanaan. Hain perseeseenpotkimisapua tiskiltä ja jotain –sanoisinko outoa – tapahtui. Kun itse vielä hapuilin enkä löytänyt sanoja sille, mitä halusin ja toivon, tzemppiläiset tiesi! Osasivat kertoa just eikä melkein, mikä olisi se mun juttu. Miten voi? Huikeeta osaamista. Ja pelottavaa, ne lukee meitin ajatuksia 🙂

Innostus ja kiinnostus Tzemppiä kohtaan jatkuu. Henkilökunta on rentoa, huumorintajuista ja joskus (?) jopa roisia sakkia, mutta osaavat olla hyvinkin asiallisia kun sen aika on. Ammatti – ihmiset osaa. Heitä selkeästi kiinnostaa että asiakas voi hyvin ja tietävät, ettei kaikki sovi samaan muottiin ja osaavat toimia sen mukaan. Epävarma aloittelija saa apua ja tukea harhaillessaan outojen laitteiden ja liikkeiden oudossa maailmassa. Kannustetaan kokeilemaan uutta ja muuta ja haastamaan itseään.

En ole fitnessmitoissa enkä unelmapainossa mutta kummaa itsevarmuutta oman kehon kantamiseen on tullut. Treenitossujen ei tartte olla uusimpaa uutta ja hiusten ei tarvitse olla kuin kampaajalta suoraan tullut. Saa väsyä ja lopettaa liikkeen kesken, ei siellä kukaan tuijota ja laske, montako toistoa kukin jaksaa tehdä ja millä painoilla. Ei Tzempissä tarvitse hävetä itseään eikä osaamattomuuttaan. Uskon, että monelle aloittelijalle on hirveä kynnys tulla kuntosalin maailmaan, olenhan itsekin sen kokenut, mutta kannattaa kokeilla! Tzemppiin voi tulla oikeastaan ihan kuka vaan, ihan minkänäköisenä tai –kokoisena vaan ja ihan omien tavoitteidensa mukaisesti.

Kiitos, Tzemppi. Tästä on hyvä jatkaa