Heipähei,

Olen Katja, 33-vuotias kahden tyttölapsen yksinhuoltajaäiti, jonka päivät kuluvat toimistotöissä ostajana. Nykyään elämääni rikastuttaa myös avomies tyttärensä kanssa ja lenkkikaverina minulla on koira. Päivät tuntuu vaan viuhuvan ohi, aamulla vien lapset eskariin ja kouluun ja itse menen tietokoneen taakse työmaalle. Iltapäivällä sama lenkki toisinpäin ja uusiin hommiin kotiin. Onneksi on olemassa Tzemppi, jonne voi livahtaa viettämään omaa aikaa ja jossa ei koko aikaa kuulu ”äiti,äiti,äiti!”. Pieni pään nollaus jumpassa antaa kummasti virtaa hoitaa kaikki ikävimmät hommat kotona, kuten siivous ja pyykinpesu.

Oma ensikosketus Tzemppiin tapahtui runsaat neljä vuotta sitten oman äidin kannustamana. Raskauksien myötä oli kiloja tarttunut mukaan ja olo oli pikkuisen raskas. Eron jälkeen pääsin jo omin avuin painonpudotuksessa hyvään alkuun, mutta vasta Tzemppiin mentyäni pääsin toden teolla vauhtiin. Alusta asti olo oli tervetullut ja sain vinkkejä ja apua. Parin viikon kokeilujakson aikana taisi tulla kokeiltua kaikki muu paitsi spinning ja hyvin nopeasti löytyi oma suosikki eli circuit (=kiertoharjoittelu). Kiitosta pitää antaa myös lapsiparkista, sillä ilman sitä olisi liikkuminen jäänyt vähemmälle ja kynnys lähteä liikkeelle olisi ollut astetta korkeampi. Yhtään ei parane vähätellä myöskään tukiverkkojen apua tässä asiassa.

Olen nuoresta asti liikkunut ja pelannut eri pallopelejä ja liikunta on aina jossain muodossa ollut mukana elämässäni. Paino on jojoillut ja kaikkea on tullut kokeiltua Painonvartijoista kaalikeittodieetteihin. Onhan niillä tuloksiakin saatu, mutta korkojen kera on jokainen kilo tullut aina takaisin. Ensimmäisen raskauden myötä vaa’an lukemat kävivät ennätyksessä, mutta toisen raskauden sain painon suhteen klaarattua vähän paremmin. Eikä ne ylimääräiset kilot jääneet synnytysosastolle tai lähteneet kuin itsestään imettäessä, e-ei. Tyttöjen vauva-aikana oma liikunta jäi minimiin ja sen huomasi hyvin selvästi vyötäröllä. Liikunta rajoittui lähinnä vaunulenkkeihin. Oma jaksaminenkaan ei ollut mitenkään huipputasolla ja eron jälkeen arki kahden alle kolme vuotiaan kanssa verotti voimia. Kaiken maailman lehdistä tuli luettua vinkkejä painonpudotukseen ja testattua kaikenlaista kotijumppaa lasten nukkuessa. Nämäkin jumppahetket auttoivat kuitenkin antamaan virtaa arkeen ja lasten kanssa touhuamiseen. Ennen kaikkea ne kilotkin alkoivat karista ja tuli uskoa siihen, että tässä onnistutaan tällä kertaa. Kun liikunnassa oli päästy sopivaan alkuun niin oli aika kiinnittää parempaa huomiota siihen mitä sinne suuhun laittaa ja kuinka usein. Vaikka itse kuvitteli syövänsä suht terveellisesti ja sopivasti, niin Janin tekemän ruokaohjelman ruokamäärät tuntuivat alkuun varsin hurjilta. Tuonko verran minun pitää lappaa suustani alas? Mutta tuloksia syntyi, joten oli pakko uskoa – syömällä laihtuu. Kiloja karistettiin kaikkiaan kolmisenkymmentä ja sen jälkeenkin on saanut tehdä töitä, että ne pysyisivät myös poissa. Välillä on ollut pidempiä pätkiä, kun en ole Tzempin ovea avannut, mutta aina on kiva palata. Ja ehkä siinä onkin se paras juttu: aina otetaan hymyillen vastaan ja tuntuu kuin ei olisi poissa ollutkaan. Minulle on annettu kaikki avaimet onnistumiseen Tzempistä, toteutus on kiinni vain itsestä. Sen olen oppinut, että itselleen ei saa olla liian ankara ja ei sitä vaa’an lukemaakaan saa liiaksi tuijottaa. Nuoremman lapseni sanoja lainatakseni, äidin kuuluu olla vähän pyöreä ja pehmeä ?