Moikka kaikille tasapuolisesti !

Olen Tomi Ruohomaa 39-vuotias aamutreenari Kauttualta. Perheeseemme kuuluu vaimo ja kolme lasta iältään 11, 9 ja 5 vuotiaita. Asumme omakotitalossa Euran pururadan välittömässä läheisyydessä. Työskentelen osana Kauttuan teollisen historian jatkumoa työnantaja on Amcor Flexibles Finland. Työkseni yritän johtaa ihmisiä ja asioita yrityksen ja tehtaan parhaaksi. Työn rasittavuus on siis henkisellä puolella ellei sähköpostien kirjoittamisen ja hiiren liikuttamisen tuomaa kyynärvarsien rasitusta ja niska- / selkäjumia lasketa…

Liikuntatausta alkaa juniori-ikäisestä liikunnan inhoajasta (ei jaksanut niin ei kiinnostanut), jalkapallon potkimisen kautta murrosiässä voimanostoon, jossa tuli käytyä joitain kisojakin ilman suurempaa menestystä. Kun ei ollut ymmärrystä syömisestä, lihashuollosta eikä levon tarpeesta niin jumiinhan sitä jo tuolloin itsensä sai tällä luterilaisella treeniasenteella.

Opiskelin DI tutkinnon tuolloisessa TTKK:ssa Hervannassa. Opiskeluvuosina annoin periksi sisäiselle kiinnostukselle lihasten kasvatukseen (tuota ennen piti vaan sanoa, että voima kiinnostaa ei se lihasten ulkonäkö – täyttä potaskaa). Aloin lukemaan Bodauslehteä ja kävin treenaamassa Herwood Gymillä. Ensimmäiset itse suunnitellut ruokaohjelmat tuli tehtyä tuolloin.

Opiskelun jälkeen oli muutama välivuosi treenailusta – tehtiin töitä, rakennettiin ja hoidettiin vauvoja. Salitreeniin olen kuitenkin kiintynyt, joten kipinä syttyi uudelleen. Aikataulullisesti oli tiukkaa tehdä työpäivä, jonka loppumisesta ei milloinkaan voinut olla täysin varma ja yrittää käydä salilla sen jälkeen. Lisäksi tuolloin käyttämässäni salissa oli talviaikaan lämpötila sen verran alhainen, että näpit olivat jäässä ennen sarjan päättymistä. Tuolta ajalta tunnen Tzempin taustahenkilöistä Rikun ja Juhan.

Tzemppiin siirryin treenaamaan heti salin auettua. Olen alusta asti pitänyt Tzempin laitevalikoimasta, avoimesta ja tasalämpöisestä treeniympäristöstä sekä tietenkin henkilökunnan ystävällisestä ja avoimesta asenteesta sekä tietotaidosta.
Tzemppi on tuonut elämään kaikenlaista. Suurin muutos on ollut treenimahdollisuus aamulla 5.30 alkaen. Näin treenin pystyy sijoittamaan ennen työpäivää. Muita mielenkiintoisia polkuja ovat olleet sisäpyöräily eli spinning ja RPM. Olen aina nauttinut pyörän selässä itseni rääkkäämisestä, joten nuo ovat olleet erittäin tehokkaita hapenottokyvyn ja peruskunnon nostajia.

Joitain vuosia sitten lukujärjestyksessä oli myös kehonhuoltotunti. Noilta tunneilta jäi repertuaariin putkirullaus ja erilaisia liikkuvuus harjoitteita ja ymmärrys miten monella tavalla liikkuvuutta voi harjoittaa. Tzempin kautta tutustuin myös ns. nuorisoketjuun, joka oli innoissaan kehorakennuksesta ja kilpailemisesta. Näin rohkaistuin itsekin kokeilemaan kisailua. Noita kokemuksia on takana toistaiseksi yksi ja toinen on harkinnassa…

Treenielämä Tzempissä on tuonut mukanaan treenikaverin aamutreeneihin, joka on ollut erittäin hyödyllistä. Treenamisesta ja lisäravinteista vaihdetut ajatukset Tzempin henkilökunnan kanssa ja saadut suositukset olen kokenut myöskin hyödylliseksi ja ne ovat ehdottomasti vieneet kehitystäni eteenpäin.

Parasta Tzempissä ? On niin paljon hyviä juttuja, mutta paras on kai jo aiemmin mukavassa harrastuksessa pääseminen seuraavalle tasolle. Kohtuu kokeneena salitreenaajana pidän Tzempin salikulttuurista, jossa sali on aina siisti ja painot järjestyksessä sekä siitä, että salia kehitetään jatkuvasti.

Kuntoilun aloittaminen ja salilla tai ryhmäliikunnassa käyminen saattaa mietityttää useampaakin. Samoin saattaa olla erilaisia ennakkoluuloja, joiden luomisessa minunlaiseni henkilöt saattavat olla pahimpia lähteitä – välillä menee turhan totiseksi.

On hyvä tiedostaa, että kaikkien ei tarvitse ottaa touhua niin tosissaan. Tärkeintä, että liikkuu ja tekee säännöllisesti jotain. Tzempin luonteva henkilökunta ja monipuoliset mahdollisuudet kyllä pitävät huolen, että taso tulee kaikille sopivaksi. Apuja saa varmaan myös toisilta treenaajilta. Olen sivusta seurannut useammankin henkilön alkutaivalta salitreenaamisessa. Vinkkinä sanoisin, että rohkeasti kysymään ja yrittämään – toisille maistuu toisille ei, mutta se selviää kokeilemalla. Ei ole tarvetta aloittelijankaan kulkea seinän vierustoja. Ehdottomasti suosittelen hyödyntämään myös Tzempin väen tarjoamaa mahdollisuutta ohjauksiin. Näin tulevat liikkeet tutuksi, saamasi hyöty kasvaa ja loukkaantumisriski pienenee.