Heissan!

Olen Anna, 25-vuotias nuori nainen Uudestakaupungista. Koulutukseltani olen kansainvälisen kaupan tradenomi ja työskentelen Vahterus Oy:ssä Kalannissa myyntikoordinaattorina.

Nuorena tyttönä kokeilin joukkuelajeja koripallosta pesäpalloon, mutta 2007 tehdyn polvioperaation johdosta jouduin pitkään liikuntakieltoon ja sen jälkeen vaikka olisi saanut taas ruveta liikkumaan niin liikunta omalta kohdalta jäi oikeastaan aika minimiin. Tätä jatkui aina opiskeluvuosien läpi ja satunnaisia liikuntakertoja ja koiralenkkejä lukuunottamatta liikunta ei oikeastaan kuulunut osana elämään vaan harrastukset pyöri enemmänkin musiikin ja koiraharrastusten ympärillä. Vuoden 2015 keväällä aloin käydä aktiivisesti ryhmäliikunnoissa Ukissa Ellenissä. Liikunnasta sai energiaa muuhun arkeen ja löysinkin taas sen kuuluisan ”liikunnan ilon”. ☺

Tzempin olemassaolosta olin tiennyt jo siitä lähtien kun se Laitilaan rantautui, mutta oma ensikosketukseni Tzemppiin oli työnantajamme järjestämä circuit-tunti Rikun vetämänä vuoden 2015 syksyllä. Tzemppi vaikutti heti ensinäkemältä viihtyisältä paikalta ja pieni kipinä syttyikin jo silloin, että ehkä tänne voisi uskaltaa. ☺ Olin jo jonkun aikaa miettinyt salille lähtöä, sillä vaikka kävin melko ahkerastikin jumpissa niin varsinaista voimaharjoittelua ja salillakäyntiä ei kuulunut omaan ohjelmaan. Jostain syystä vaan se kynnys sinne salille lähtemiseen oli kasvanut melko suureksi ja jotenkin sitä ajatteli että no ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Arvoin Tzempin nettisivuilta keneen kolmesta PT:stä ottaisin yhteyttä ja arvonnan voitti *rumpujen pärinää* – Jani. Laitoinkin marraskuussa 2015 Janille viestiä saliohjelman tekemisestä, vastaus tuli samantien ja sovittiin tapaaminen kuntosaliohjelman alustusta varten. Samalla laitettiin kuukausikortti kuntoon ja mun taipaleeni Tzempin vakiasiakkaana alulle. Pari kuukautta myöhemmin pistettiin sitten Janin kanssa vielä valmennus- ja ruokavaliokuviot myös aluille ja tää likka ihan tosissaan töihin.

Kuntosaliharjoittelun aloittaminen Tzempissä oli todella helppoa, kun lähti liikkeelle valmiiksi mietityn ohjelman kanssa, joka käytiin parilla treenikerralla kohta kohdalta läpi. Ainoa mitä piti itse tehdä oli lisätä painoja kun alkoi tuntua helpommalta. Tämä harrastus opettaa myös tällaiselle malttamattomalle ”kaikkitännemullehetinyt” -tyypille pitkäjänteisyyttä ja sitä, että jos haluaa tuloksia niin pitää ihan tosissaan tehdä töitä ja mennä ulos omalta mukavuusalueelta. Ensimmäiset jalkatreenit oli kyllä semmoiset, että muistan ne vieläkin. Hiki virtasi jo ensimmäisten liikkeiden jälkeen ja piti äkkiä siirtyä seuraavan laitteeseen, että pääsi istumaan, muuten olis varmaan lähtenyt taju. 😀

Tzemppi on tuonut mun elämään innostuksen treenaamiseen ja näyttänyt, että se salitreenaaminenkin voi olla mukavaa. Vaikka joskus treeneihin menisi rankan päivän jälkeen naama väärinpäin ja otsa rypyssä niin kannattaa silti lähteä, yleensä se mieli siitä kirkastuu ja poislähtiessä on jo ihan eri fiilis.

Tzempistä olen löytänyt myös erittäin hyvätasoisen salin, johon on aina mukava tulla treenaamaan ja jossa iloinen, ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta on vastassa. Tzempissä on todellakin panostettu myös asiakkaiden viihtyvyyteen ja siihen että treenit on oikeasti mukava tehdä – tämä ei ihan joka salilla ole mikään itsestäänselvyys. Tzemppi on tarjonnut minulle myös leppoisaa treeniseuraa ja tietysti sen parhaan valmentajaPT:n, joka todellakin osaa kiskoa ne viimeisetkin mehut irti, vaikka oma pääkoppa sanoisi, että ”luovuta jo, et sä enää jaksa”. Ihmismieli on merkillinen, kummasti sitä sitten vaan kuitenkin jaksaa. ☺

Mun terveiseni niille, jotka vielä miettii Tzemppiin lähtöä on, että ei sitä kannata sen enempää miettiä – lähtekää ihmeessä. Todennäköisesti löydätte itsenne uuden, hienon harrastuksen parissa. Tzempistä saa kaiken mahdollisen avun ja puitteet terveelliseen ja aktiiviseen elämäntapaan, se miten niitä siitä eteenpäin käyttää, on itsestä kiinni. ☺

Lopuksi vielä kiitokset Tzempin porukalle – teidän huipputiimi luo huippuolosuhteet jokaiselle treenata ja panostaa omaan hyvinvointiin.

Aurinkoista kevättä kaikille!
Anna Ahola