Nimeni on Sami Hakala.

Olen 43-vuotias syntyperäinen Euralainen. Perheeseen kuuluu vaimo Anu ja Miko-poika 13v. Ammatiltani olen paperityöntekijä ja työskentelen Amcorilla Kauttualla tehden kolmivuorotyötä. Urheilua on tullut harrastettua jonkin verran aina. Tenniksen aloitin jo poikasena, rullaluistelu ja hiihto tulivat keski-iällä mukaan ja ne ovatkin koko perheen suosikki lajeja! Kesäisin käydään Kakskerran lenkillä (rullaluistelu tapahtuma Turussa) ja talvella on päästävä Levin laduille! Tzemppiin tutustumisesta voi syyttää/kiittää työkaveria (ei sanota nimiä, mutta heinäkuun 2016 kuukauden asiakas Petri). Olin jo pitkän aikaa miettinyt, että tarttis tehdä jotain, koska vartalomallini muistutti enemmän Arttu Viskaria kuin Samu Haberia… Kärsin myös jatkuvista selkävaivoista. Sovittiin työkaverin kanssa, että hän opettaa minulle pari perusliikettä kuntosalilla. Elettiin huhtikuuta 2016 ja elämäni ensimmäisen kerran menin salille 42-vuotiaana. Huomasi oikeastaan heti, että kuntosali on se minun juttuni! Vaimo tuli mukaan seuraavan treeniin ja saman tien haettiin kuukausi/e-sopimus Tzempin salille. Tzempissä käymisestä onkin jo tullut säännöllinen tapa ja se tuntuu kuin omaan olohuoneeseen menisi. Henkilökunta on osaavaa ja sopivan “hullua” porukkaa ? Hommia tehdään tosissaan mutta huumorilla. Tzempin laaja aukioloaika/avainkortti sopii kolmivuorotyötä tekevälle. Tzempin palvelutarjonnasta jokainen löytää varmasti jotain, itse käytän esim. hierontapalvelua Tuulikki Koistista. Reilu vuosi on nyt salilla jumppailtu ja naamat siellä ovat tulleet tutuiksi. Nykyään selkävaivat ovat häipyneet ja tuttu fysioterapeutti sanoikin, että ”Ei siinä selässä muuta vikaa ollut kuin tukilihasten puute”. Ryhmäliikuntoihin tällainen “raavas mies” ei vielä ole uskaltautunut mutta kai sitä ainakin legendaarinen “Rikun spinning” täytyy jossain vaiheessa kokeilla.

Lopuksi terveisiä vielä kaikille teille, jotka mietitte kuntosalille ja Tzemppiin menoa: Jos tällainen 42-vuotias “lapamatokin” aloitti ja innostui niin mikset sinäkin? Hyvää kesää ja hyviä treenejä kaikille! Tzempissä tavataan!